Tärkeät kehityshankkeet ovat helposti kooltaan isoja ja siksi pahimmillaan tukkivat koko koneiston ja maksavat maltaita – eikä etenemistä silti oikein näy. Lisää yhtälöön vielä yleinen maailman tilanne ja monimutkaistuva toimintaympäristö sekä ihmisten väsymys jatkuvaan muutokseen. Huh, toteaa moni.
Ei mikään ihme, että uudistuminen ja uudistaminen on nyt usein työlästä ja hankalaa. Samalla se on kuitenkin juuri nyt myös tarpeellisempaa kuin ehkä koskaan aiemmin. Monimutkaistuvassa maailmassa on tärkeintä kyetä olla askeleen edellä: tunnistaa oma tulevaisuuskuva, uudistaa palveluita, rakentaa asiakkaat hurmaavaa asiakaskokemusta ja saada kaikki mukaan.
”Voitteko tehdä jotain tosi nopeaa ja ketterää? Mutta niin, että saadaan heti tuloksia ja kaikki saadaan mukaan tähän juttuun. Emme kykene nyt mihinkään isoon.”
– Asiakas
Juuri tähän tarpeeseen, askeleen edellä olemiseen, lähdimme Valossa vastaamaan kehittämällä uusia lähestymistapoja. Pitkä konsulttitausta auttoi näkemään organisaatioiden haasteita, joissa halusimme olla aiempaakin paremmin avuksi. Lisäksi halusimme tuoda tarjolle kattavan tiedon helpolla tavalla alustaksi omalle tekemiselle.
Syntyi Futurizer. Futurizer on uudenlainen lähestymistapa, eräänlainen alusta menestyvän huomisen muotoiluun. Kattavien tietokokonaisuuksien ohella se hyödyntää innostavia menetelmiä, kuten pelillistämistä. Futurizer ei ole kuitenkaan peli, vaan työkalu rohkeisiin tekoihin ja näkyviin tuloksiin.
Miksi siis pelillistimme liiketoiminnan kehittämisen? Koska ilman kirkasta tavoitetta, yhteistä energiaa ja selkeitä askelmerkkejä ei synny tuloksia.
VIISI VINKKIÄ TULOKSIIN
– Näin teet ihmeitä organisaatiossasi
1. Kirkasta visio
Tämä voi tuntua itsestään selvätä, mutta ei ole sitä. Yllättävän harvalla organisaatiolla on kirkasta visiota siitä, minkälaisen asiakaskokemuksen halutaan tai minkälaiseen huomiseen suunnitellaan palveluita. Ilman selkeää tavoitetta on mahdoton voittaa.
2. Etene mikroaskelin
Kun visio tai tavoitetila on kirkas, voit tunnistaa vain muutaman tärkeimmän seuraavan teon. Keskity vain niihin. Yksi heittovuoro kerrallaan.
3. Innosta ja inspiroi
Muutoshanke ei voi olla ylhäältä saneltu kiviriippa tai kokouskutsujen tulva. Jos haluat, että jotain aidosti muuttuu, tehkää ja innostukaa yhdessä. Yhteinen energia synnyttää tekemisen palon.
4. Haasta tiedolla – kilpailijoita enemmän
Haasta asetettua tavoitetta ja tekemistä jatkuvasti tiedolla. Asiakasymmärrys on kriittistä, mutta pelkästään se ei riitä ollaksesi askeleen edellä. Mitä muutosvoimat kertovat? Miten asiakkaiden odotukset kansainvälisesti muuttuvat? Mitä ovat muiden opit?
5. Juhlista onnistumisia
Tuliko asiakkailta kiitosviesti? Juhlat pystyyn! Isoissa hankkeissa pääpainon saavat usein haasteet, ongelmat tai kriittinen palaute. Ne on hoidettava, mutta nosta silti päällimmäiseksi onnistumiset. Ne pienetkin.

Futurizer sisällöt ja menetelmät kattavat kaksi isoa kokonaisuutta: asiakaskokemuksen kehittämisen ja tulevaisuudenkestävyyden rakentamisen. Taustalla on valtava määrä tietoa ja jatkuva luotaus.
Omien oppiemme mukaisesti sisällöt ja menetelmät ovat käytössä ketterästi aina yksittäisistä innostavista työpajoista, valmennuksiin, konsultointiin ja kokonaisvaltaiseen tekemiseen asti.
Haluatko kuulla lisää?