Uudistuvat menestystekijät

Johdon 2030 agenda

Uudistuvat menestystekijät -keskusteluraportti (09/2025) avaa näkymiä siihen, mitä yrityksiltä ja johtamiselta vaaditaan menestymiseen epävarmassa maailmassa.

Raportti perustuu laajaan luotaukseen ja hallitusammattilaisten syvähaastatteluihin. Sen tavoitteena ei ole antaa valmiita vastauksia, vaan inspiroida rikasta keskustelua.

Voit ladata raportin itsellesi tai selailla sitä tällä sivulla.

Sitaatit (alla) ovat otteita raportin haastatteluista.

Johdossa on perinteisesti ihmisiä, joiden maailmankuva pohjautuu talouskäsitykseen. Sitten helposti käy niin, että mukaan halutaan lisää ihmisiä, jotka puhuvat samaa kieltä. Toki talousasiat ovat aina relevantteja, mutta pelkkä tase ei enää riitä. --

Itse näen, että priorisointi on muuttunut radikaalisti. Myös se mitä asioita nyt on hallituksen tai johtoryhmän agendalla. Selkein muutos on, että me ei oikein pystytä ennakoimaan enää

Toiminnan pitää olla tarkoitusohjattua, eikä sellaista, että tavoittelemme jotain määrää miljardeja, mikä ei puhuttele yhtään ketään. Syvempi tarkoitus ikään kuin magnetisoi organisaation siten, että ihmiset automaattisesti työskentelevät samaan suuntaan. Se on aika puhuttelevaa kyllä

Tuore keskusteluraportti kokoaa yhteen johdon 2030 agendaa

Huomisen menestys vaatii laajempaa näkymää – ja jatkuvaa haastamista

Uudistuvat menestystekijät -keskusteluraportti tarjoaa jatkoluvun keskusteluun suomalaisten yritysten kasvusta. Se kääntää katseen eteenpäin ja kysyy: Mistä menestyminen muuttuvassa maailmassa syntyy? Mitä nyt pitäisi olla johdon agendalla?

Hallitusammattilaisten haastatteluihin ja laajan lähdemateriaalin pohjautuva Valo Futuren toteuttama raportti haastaa näkemään laajemmalle – pelkkä tase ei enää riitä. Huomisen kilpailukyky vaatii moottoreikseen kaksi “ääripäätä.” Rima on asetettava usein aiempaakin korkeammalle oman suorituskyvyn tehostamiseksi. Samalla on osattava rakentaa vahvaa luottamuspääomaa ja merkityksellistä arvoa. Se edellyttää myös uudenlaista johtajuutta.  

Muutoksen nopeus hämmentää

Teknologian kiihtyvä kehitys, ihmisten kasvava vaatimustaso ja geopoliittiset myllerrykset ovat herättäneet johdon uuteen epävarmuuden aikaan. Se on tuonut mukanaan myös paljouden tunteen.

Yhteisen tilannekuvan muodostaminen on aiempaa vaikeampaa, mikä vaatii johdolta jatkuvaa vuoropuhelua ja pysähtymistä kysymään, onko oma strategia vielä pätevä. Johdolta edellytetään nyt myös laaja-alaisempaa osaamista. Samalla johdon ydintaidoksi on noussut strateginen fokusointi – kyky valita vaikuttavimmat teot kymmenien kilpailevien teemojen joukosta.

 

Viisi menestystekijää, joista kaikki eivät vielä saa riittävää huomiota

Raportissa tunnistetaan viisi tärkeää teemaa, joiden tulisi jollain lailla olla johdon agendalla huomisen menestystä rakennettaessa:

  1. Toiminnan jatkuvuus ja resilienssi – kyky luovia epävarmuudessa
  2. Data- ja tekoälykyvykkyys – vahvat teknologiakyvykkyydet
  3. Uudet ratkaisut ja liiketoimintamallit – rohkeus ylittää siilot ja luoda uutta arvoa
  4. Tyytyväiset asiakkaat ja työntekijät – ihmislähtöisyys uutena kilpailuetuna
  5. Merkityksellinen missio – yhdistävä missio ja pidemmän arvon rakentaminen

Viime vuosina päähuomio on monella painottunut taloudelliseen resilienssiin, ja ehkä siksi kritiikkiä muiden osa-alueiden unohtamisesta ei ole tässäkään raportissa vaikea löytää.

Tekoälyn vaikutuksiin ei ole riittävästi herätty. Ihmisosaamista ja asiakasymmärrystä puuttuu – vanhanaikaiselta johtajalta pahimmillaan lähes kokonaan. Vastuullisuus jää usein vain pakolliseksi raportointiharjoitteeksi. Rohkeita uusia innovaatioita ja liiketoimintamalleja syntyy harvoin, vaikka jatkuvan pienen kehittämisen usein osaammekin.

Johdon on opittava haastamaan vanhaa – ja toisiaan

Raportin perussävy on kuitenkin eteenpäin katsova. Keskusteluraportissa jokaista menestystekijää on purettu auki kysymysten ja johdon agendan kautta.  Muistutus samalla kuuluu: jos kasvu olisi helppoa, se olisi jo tehty. Tempoilu liian moneen suuntaan myös uuvuttaa organisaation.

– Meillä on välillä taipumus juosta yksittäisten muotisanojen perässä – asiakaslähtöisyys, tekoäly, radikaali luovuus. Ne kaikki ovat tärkeitä, mutta irrallisina hämärtävät fokusta. Olennaista on nähdä laajempi kuva ja valita tarkasti omat vaikuttavimmat teot arvonluonnin näkökulmasta, tiivistää Tiitta Vaulos Valo Futuresta.

Tässä onnistuakseen suoraviivaisten suomalaisten johtajien on opittava haastamaan omaa ajatteluaan, mutta myös toisiaan.  Paljon perään kuulutetun osaamisen diversiteetin rinnalle tarvitaan myös ajattelun diversiteettiä. Johtamisen kulttuuri ei kuitenkaan tähän aina kannusta – huolestuttavasti ei myöskään monissa hallituksissa. Nykyisten valintojen haastaminen voidaan usein nähdä jopa ongelmana.

Status quo -ajattelu ei kuitenkaan murene johdon keskinäisellä nyökyttelyllä, vaan kysymällä jatkuvasti: Entä jos? Mitä jos? Olemmeko ajatelleet vielä tätä näkökulmaa? Lähes jokaisen organisaation on nyt palattava uudelleen ja uudelleen kysymään jopa peruskysymyksiä: mitä arvoa tuotamme ja kenelle – ja miksi lopulta olemme olemassa.

 

Uudistuvat menestystekijät 2030 – Keskusteluraportti ja siihen liittyvä keskustelupohja on vapaasi ladattavissa Valo Futuren sivuilta: https://www.valofuture.fi/uudistuvat-menestystekijat/

 

Raportti on vapaassa käytössä lähde mainiten ja se on tarkoitettu keskustelun pohjaksi. Sitaatteja ei saa irrottaa kontekstistaan.

Lisätietoja:
Tiitta Vaulos, Tulevaisuusstrategi, Valo Future
tiitta.vaulos@valofuture.fi | 050 5727 859



Peräänkuulutan ajattelun diversiteettiä --ettei kaikesta tarvitse olla samaa mieltä. Se on myös tietynlaista konfliktia, joka ei aina ole mukavaa, mutta vie eteenpäin. Kun erilaiset ajatukset kohtaavat, voimme löytää jotain, mitä tästä maailmasta vielä puuttuu.

Ehkä nyt on vallassa viimeisiä sukupolvia, jotka ovat kasvaneet siihen, että kun olet tietyssä asemassa, niin on melkein sama miten sä toimit ja silti oma asema säilyy. Se murtuu. Vaatimukset johtamista kohtaan on nyt ihan toisenlaisia ja olen iloinen siitä muutoksesta.

Ehkä me ollaan kivenpyörittäjän tarinaa soveltaakseni siinä kohtaa kun kivi on pyörinyt takaisin alas ja me ihmetellään, että ei helvetti, että pitääkö nyt uudestaan oikeasti pyörittää tuo sama kivi takaisin ylös. Keski- ja ylimmässä johdossa jaksaminen ja innostus saattaa olla vähän alamaissa nyt. -- On tärkeää löytää ilo tekemisessä. Ja silloin alkaa kyllä askelkin lentämään

Selaa raporttia

Socio-culture & Strategy

Sosiokulttuurinen strategia- ja näkemystoimisto Valo Future on erikoistunut kunnianhimoisen ihmis- ja tulevaisuuslähtöisen menestyksen tukemiseen.

Strategia, ihmis-& tulevaisuuslähtöisyys Tiitta Vaulos, +358 50 5727859

Strategia, brändi, osallistaminen
Kirsi Saloranta, +358 40 512 3286

etunimi.sukunimi(at)valofuture.fi