Tutkimus: Yrityksille merkittävää hyötyä tulevaisuusajattelusta

Viimeaikaisten tutkimusten mukaan tulevaisuussuuntautuneet organisaatiot ovat huomattavasti muita kilpailukykyisempiä ja kannattavampia.

PhD Sanna Ketonen-Oksi avaa tulevaisuusajattelun merkitystä yritysten kilpailukyvylle. Mukana taustaa Sannan tutkimuksesta tulevaisuusajattelun kehittämisestä. 

Viimeaikaisten tutkimusten mukaan tulevaisuussuuntautuneet organisaatiot ovat huomattavasti muita kilpailukykyisempiä ja kannattavampia. Myös koronasta ovat selviytymässä parhaiten organisaatiot, joilla on paitsi kykyä nähdä hieman muita kauemmas niin myös kykyä ja rohkeutta muuttaa toimintaansa sen mukaisesti.

Mutta miten tällaista tulevaisuuskyvykkyyttä voidaan organisaatiotasolla kehittää? Millaisia muutoksia se edellyttää organisaation sisäisissä ajattelu- ja toimintamalleissa?

Ohessa Valossa tulevaisuusasiantuntijana toimivan Sanna Ketonen-Oksin tiivistelmä (in English) joulun alla julkaistusta tiedeartikkelista, jossa Sanna kuvaa kokemuksiaan yritysfuturistina ja tutkijana, tehtävänä organisaatiotasolla tapahtuvan tulevaisuusajattelun ja ennakoinnin kehittäminen sekä mallintaminen.

Sanna on vastuuhenkilönä mukana Valon pian julkistettavassa Kilpailukykyä Tulevaisuustaajuudesta -konseptissa.

Sanna Ketonen-Oksi, PhD
ketonenoksi.com
sanna.ketonen-oksi@valofuture.fi

Lataa pdf-tiivistelmä artikkelista: Organisational Futures Orientation (2)

Linkki artikkeliin: https://ieeexplore.ieee.org/document/9291410/

 

Lisää luettavaa

Testaa!

Futurizer logo

Valo Future tarjoaa inspiroivia palveluja ja työkaluja uuden ajan menestykseen. Autamme sinua suunnittelemaan huomisen menestyviä palveluita, hurmaamaan asiakaskokemuksella ja kirkastamaan tulevaisuudenkestävän strategian. Lue lisää

CREATIVITY IS INTELLIGENCE HAVING FUN - ALBERT EINSTEIN

VALO FUTURE OY    BULEVARDI 21, 00180 HELSINKI, FINLAND
lähetä meille viesti  | TIETOSUOJASELOSTE