Heinäkuu on monelle lomailun aikaa ja samalla aikaa niille asioille, joille ei aina arjessa tunnu aikaa löytyvän. Lukeminen on varmasti monelle asia, jolle toivoisi löytävänsä enemmän aikaa. Lukeminen on myös erinomainen tapa palautua, oppia uutta ja kehittää ajatteluaan.
Siksi Valo tarjoaa sinulle heinäkuussa neljä kirjavinkkiä, yhden jokaisena heinäkuun keskiviikkona. Valon kesäkirjoista jokainen tarjoaa oivalluksia tulevaisuudesta ja uusia näkökulmia. Niistä voi nauttia laiturinnokassa, ilmastointilaitteen vieressä tai vaikka äänikirjana kävelyllä.
Rutger Bregmanin Hyvän historia (2020) on saanut osakseen paljon julkisuutta. Eikä se ole mikään ihme, sillä koronapandemian ja muiden maailman mullistusten keskellä kirjan viesti antaa toivoa ja lohtua. Kirjassaan alankomaalainen historijoitsija nimittäin haluaa todistaa ihmisen olevan pohjimmiltaan hyvä.
”Hyvä, parempi, ihminen.”
Bregmanin mukaan media, filosofit, politiikka ja jopa psykologian tutkimus ovat luoneet vääränlaista kuvaa ihmisestä: Ihminen on saatu vaikuttamaan pohjimmiltaan pahalta olennolta, jolla on vain ohut ”sivistyksen pintakerros”, joka murenee helposti. Tällaista ihmiskuvaa tukevia uutisotsikoita ei tarvitse juuri etsiä ja poliittisen puheen ihmiskuva on myös usein negatiivinen.
Bregman käy teoksessaan läpi tunnettuja esimerkkejä, jotka edustavat negatiivista ihmiskuvaa aina klassikoteos Kärpästen herrasta tunnettuun Milgramin kokeeseen. Taitavalla ja näkemyksellisellä argumentaatiolla Bregman kaataa tunnettuja esimerkkejä yksi kerrallaan luoden vakuuttavaa pohjaa omalle ihmiskuvalleen.
Bregmanin teoksen lukeminen tuntuu tärkeältä juuri tässä ajassa. Koronapandemian, ilmastonmuutoksen ja muiden globaalien kriisien keskellä ihmisen kyky yhteistyöhön, sopuun ja hyvyyteen on tärkeä viesti. Tiedämme että sosiaalisuus ja kyky yhteistyöhön ja empatiaan ovat ihmislajin olennaisimpia menestykstekijöitä. Emme vain tunnu muistavan asiaa kovin aktiivisesti.
”Ihmisestä tulee parempi, kun näytät hänelle, millainen hän on.”
– Anton Tšehov
Toisaalta Bregmanin teosta on kritisoitu liian optimistiseksi ja naiiviksi. On ymmärrettävää, että on vaikea niellä viestiä siitä, miten kaikkia ihmiset ovat pohjimmiltaan hyviä kun ympäröivä maailma ei tunnu sitä tukevan. Puhutaanhan tässä ajassa myös toksisesta positiivisuudesta ja siitä, miten liiallinen optimismi voi olla huono asia. Hyvän historia ei kuitenkaan kiistä ihmisen tehneen pahoja tekoja, vaan pikemminkin sen onko pahuus ihmisen ”todellinen luonne”.
Hyvän historian ansio on ehdottomasti vallitsevan negatiivisen ihmiskuvan haastamisessa ja uudenlaisen näkökulman ehdottamisessa. Maailma on harvoin niin mustavalkoinen kuin millaisena sen tahtoisimme nähdä: Ihminen pystyy hyvään ja pahaan, ei vain toiseen. Hyvän historia ei todista sitä, että ihmisen pahuutta ei ole olemassa vaan sen, että ihmisen hyvyys jää usein näkemättä. Näkemällä enemmän hyvää odotamme toisilta enemmän hyvää ja on mahdollista luoda enemmän hyvyyttä.
Kesälukemiseksi toiveita ja optimismia herättävä, helppotajuinen ja mukaansatempaava kirja sopii kuin voi uuden perunan kylkeen.
