Missiomme on muuttaa tulevaisuusajattelu supervoimaksi.

Valo Future

Uskomme, että jokaisella organisaatiolla tulee olla aiempaa inspiroivampia tapoja ennakointiin, oman kilpailukyvyn vahvistamiseen ja uudistumiseen.

Valo Future on uuden ajan strateginen konsultoiva toimisto. Tarjoamme inspiroivia palveluja ja työkaluja huomisen menestykseen: valmentavasta konsultoinnista asiakas- ja tulevaisuusluotauksiin sekä innostaviin työpajoihin ja koulutuksiin.

Taustamme on liikkeenjohdon ja markkinoinnin konsultoinnissa sekä vaativassa tulevaisuuden ja ihmisten luotauksessa. Meitä yhdistää halu tehdä asiat hieman uudella tavalla. Kun maailma muuttuu, myös uutta menestystä rakentavien työkalujen tulee muuttua.

Uskomme, että jokaisella organisaatiolla tulee olla aiempaa helpompia ja inspiroivampia tapoja ennakointiin, oman kilpailukyvyn vahvistamiseen ja uudistumiseen. Lisäksi haluamme tuoda tarjolle parhaan tiedon – jo heti projektin alussa. Liian usein kehityshankkeet lähtevät liikkeelle tyhjältä pöydältä.

Arvomme

ROHKEA UUDISTAMINEN

Uskomme jokaisen asiakkaamme kykyyn uudistua ja olla tulevaisuuden menestyjä. Olemme rohkeita uudistajia kaikessa tekemisessämme.

KIRKAS NÄKYMÄ

Kristallisoimme olemassa olevan tiedon ja tarjoamme oivaltavia uusia näkemyksiä. Yksinkertaistamme kaiken helpoksi ymmärtää ja käyttää.

AITO AUTTAMINEN

Olemme olemassa asiakkaitamme varten ja haluamme aidosti auttaa. Haluamme tehdä laajemmin hyvää maailmassa tukemalla tyttöjen pärjäämistä kehitysmaissa.

OTA YHTEYTTÄ

Tiitta Vaulos

FUTURE & BUSINESS Strategist, ceo

etunimi.sukunimi(at) valofuture.fi
+358 50 5727859

Tuija Wikström

Customer success lead

etunimi.sukunimi(at) valofuture.fi
+358 40 8382220

Valo Hub

Tiina Heikka

HYVÄ JOHTAMINEN DRAAMALLISET MENETELMÄT

Leena Fredriksson

Graphic & concept designer

Anna Piskonen

OSALLISTAMINEN

Reeta Partti

CUSTOMER INSIGHT, FUTURIST

Sanna Ketonen-Oksi

Future specialist, innovations

The belief that the world is getting worse, that we can’t solve extreme problems, isn’t just mistaken. It’s harmful. - BILL GATES

VALO FUTURE OY BULEVARDI 21, 00180 HELSINKI, FINLAND
info@VALOFUTURE.FI  | TIETOSUOJASELOSTE